Hello!
Olen Olivia ja olen 16-vuotias tyttö Etelä-Lapista, pieneltä paikkakunnalta nimeltä Keminmaa. Käyn lukion ensimmäistä luokkaa ja tuntuu hullulta, että kohta sekin on ohi.
Perheeseeni kuuluu äiti, isä, kaksoisveli, kaksi velipuolta ja tällä hetkellä myös argentiinalainen host-veli. Vanhempani ovat eronneet, joten minulla on aina ollut kaksi kotia.
Harrastuksistani sen verran, että mitään varsinaista harrastusta minulla ei ole, mutta rakastan musiikkia, elokuvia ja valokuvaamista.
Olen aina halunnut aloittaa oman blogin, mutta olen ollut sitä mieltä, että minulla ei olisi mitään mistä kirjoittaa. Nyt kuitenkin tulen ainakin toivon mukaan saamaan jotakin sisältöä elämääni.
Lähden nimittäin ensi syksynä vaihtoon ja se taitaakin olla suurin syy siihen, miksi tätä blogia alan pitämään. Kyseessä on siis lukukausivaihto, joka tulee olemaan 4-5kk:den pituinen.
Järjestönäni toimii Explorius ja USA:n päässä CETUSA. Olen ollut erittäin tyytyväinen Exploriukseen, eikä minulla ole mitään pahaa sanottavaa kyseisestä järjestöstä. Myöskin CETUSA:n kanssa on yhteistyö sujunut hyvin.
Kohdemaani on siis Yhdysvallat, joka taitaa yhä olla suosituin vaihtokohde. Tarkempia sijoitustietoja en ole vielä saanut, mutta toivon mukaan saan ne pian.
Vaihtoon lähteminen on pitkäaikainen unelma, enkä voi vieläkään uskoa, että tämä unelma tulee toteutumaan. Tuntuu edelleen todella epätodelliselta ajatella, että tulen muuttamaan pois kotoa täysin vieraaseen maahan, ilman ketään.
Tulen kirjoittamaan tätä blogia kavereilleni ja perheelleni, tuleville vaihtareille ja vaihdosta ja matkustamisesta haaveileville.
Lisäksi osan postauksista ajattelin tehdä videoina.
Tervetuloa siis seuraamaan elämääni Suomessa ja Yhdysvalloissa!