Kaikki taisi oikeastaan lähteä siitä, kun matkustaminen alkoi tosissaan kiinnostamaan minua. Rakastan matkustamista! Tykkään eri kulttuureista ja kielistä ja ne ovat aina olleet kaksi lempi asiaani.
Olin aika nuori, kun ensimmäisen kerran kuulin termin 'vaihto-oppilas' ja mielenkiinto heräsi heti. Silloin ikää ei kuitenkaan ollut vielä erityisen paljon, joten en ajatellut asiaa sen tarkemmin. Näiden viime vuosien aikana vaihtoon lähteminen alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän, kun kuulin että muutamat tuttuni olivat olleet vaihdossa.
Vuonna 2015, olin ikäänkuin jo tehnyt suunnitelman valmiiksi. Lähtisin vaihto-oppilaaksi, vaikka mikä olisi. Olin suunnitellut kaiken valmiiksi, aina ohjelman kestosta järjestöön.
Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat.
Viime vuoden heinäkuun lopussa päätin, että nyt on oikea aika hakea vaihto-oppilaaksi. Lähetin Exploriukselle hakemuksen haastatteluun.
Hakemukseen tuli täyttää yhteystiedot ja vanhemman yhteystiedot.
Linkki hakemukseen tästä: http://www.explorius.fi/Register
Seuraavana päivänä sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja oli yksi Exploriuksen työntekijöistä, jonka kanssa sovin haastattelun samalle päivälle. Koska asun niin kaukana pääkaupunkiseudulta ja oli yhä kesäloma, päätimme yhdessä tämän kyseisen naisen kanssa, että haastatteluni pidetään Skypen välityksellä.
Haastattelijani oli aivan ihana! Todella mukava ja iloisen oloinen, joten en edes jännittänyt sen suuremmin. Hän oli itsekin ollut Jenkeissä vaihdossa.
Muutamia kysymyksiä mitä minulta kysyttiin:
Miksi haluat lähteä vaihtoon?
Miksi juuri Yhdysvallat?
Miten reagoit eri tilanteisiin?
Tuntuuko minusta siltä, että minulla tulisi helposti koti-ikävä?
Harrastanko mitään?
Ketä perheeseeni kuuluu?
Kaikki sujui hyvin: Minut hyväksyttiin Exploriuksen vaihto-oppilaaksi, vastaanotin paikkani, sain yhteyshenkilön, sain ohjeet hakupakettiin, tein hakupakettia, sain hakupaketin valmiiksi ja lähetin sen.
Hakupaketin 'valmistuessa' oli joulukuu. Joulukuussa ryhdyimme perheeni kanssa myös isäntäperheeksi ja meille muutti Argentiinasta kotoisin oleva Franco, jonka ystävä olin ollut jo muutaman kuukauden.
Silloin aloin haaveilla vaihtovuodesta Argentiinassa. Erilainen kulttuuri ja vieras kieli houkuttelivat suuresti. Franco tutustutti minut argentiinalaisiin kavereihinsa, (netin ja facetime:n kautta) joten minulla olisi ollut kavereitakin valmiiksi!
Francon järjestö (AFS) lähetti minulle 'tarjouksenkin', jotta lähtisin Argentiinaan.
Ilmoitin ajatuksistani Exploriukselle ja hakupakettiani ei lähetetty vielä eteenpäin. Minun piti saada ajatella, mitä oikeasti haluan.
Keskiarvoni oli laskenut huomattavasti, joten sen nostaminen stressasi minua ihan älyttömästi.
Oli helmikuun loppu, kun se iski minuun. Muistan istuneeni keittiönpöydän ääressä äitini kanssa, kun aloin itkeä.
Tajusin, mistä tässä kaikessa oli kyse: En ollutkaan epävarma kohdemaasta tai järjestöstä vaan itsestäni.
Syy miksi itkin oli se, että pelkäsin tuottavani pettymyksen äidilleni ja erityisesti itselleni.
Sinä iltana kerroin äidilleni kaiken sen, mitä olin hautonut jossakin pääni sopukassa. En ollut varma halusinko lähteä. Minulla on enemmän kavereita kuin koskaan ja kaikki asiat ovat muutenkin hyvin. Aloin myös ajatella seuraavaa vuotta: Kaikki kaverini tanssisivat wanhat ja seuraavana vuonna valmistuisivat yhdessä. En halunnut jäädä näistä asioista paitsi, enkä halunnut kokea niitä kenenkään muun kanssa.
Jos totta puhutaan, koko vaihto alkoi ahdistaa minua.
Annoin itselleni viikon aikaa ajatella. Aina koulupäivän jälkeen vajosin sängynpohjalle miettimään. Nyt kun ajattelen, olen onnellinen, että annoin itseni tehdä sen.
Viikon kuluttua olin tehnyt päätökseni: En voisi luopua unelmastani.
Kohdemaani olisi edelleen Yhdysvallat ja järjestöni Explorius. Vaihto-ohjelman keston kuitenkin päätin muuttaa. Lähtisin lukukaudeksi syksyllä, jolloin palaisin takaisin lukioon tammikuussa.
Kadunko päätöstäni?
Ehdottomasti en.
Tuo päätös tulee ainakin toivon mukaan olemaan yksi mun elämän parhaimmista päätöksistä. Tiedän, että jos en lähtisikään, olisin pettynyt itseeni. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikkea kannattaa kokeilla ja itsensä pitää pistää likoon. Aina ei kannata pysyä mukavuusalueen sisäpuolella.
Halusin tehdä postauksen tästä kyseisestä aiheesta, koska toivon että se voisi auttaa jotakin, joka mahdollisesti on tai tulee olemaan samassa tilanteessa kuin minä.
Aina kannattaa kuunnella itseään ja miettiä, mitä oikeasti haluaa. Pitää myös uskaltaa sanoa ne asiat ääneen.
Mun lähtöön on jäljellä enää muutamia kuukausia, enkä oikeasti malta odottaa. Tiedän, että mulla tulee olemaan helpottunut olo, kun mä lähden, koska mä tiedän tehneeni oikean päätöksen!
Suunnitelmat kuitenkin muuttuvat.
Viime vuoden heinäkuun lopussa päätin, että nyt on oikea aika hakea vaihto-oppilaaksi. Lähetin Exploriukselle hakemuksen haastatteluun.
Hakemukseen tuli täyttää yhteystiedot ja vanhemman yhteystiedot.
Linkki hakemukseen tästä: http://www.explorius.fi/Register
Seuraavana päivänä sain puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja oli yksi Exploriuksen työntekijöistä, jonka kanssa sovin haastattelun samalle päivälle. Koska asun niin kaukana pääkaupunkiseudulta ja oli yhä kesäloma, päätimme yhdessä tämän kyseisen naisen kanssa, että haastatteluni pidetään Skypen välityksellä.
Haastattelijani oli aivan ihana! Todella mukava ja iloisen oloinen, joten en edes jännittänyt sen suuremmin. Hän oli itsekin ollut Jenkeissä vaihdossa.
Muutamia kysymyksiä mitä minulta kysyttiin:
Miksi haluat lähteä vaihtoon?
Miksi juuri Yhdysvallat?
Miten reagoit eri tilanteisiin?
Tuntuuko minusta siltä, että minulla tulisi helposti koti-ikävä?
Harrastanko mitään?
Ketä perheeseeni kuuluu?
Kaikki sujui hyvin: Minut hyväksyttiin Exploriuksen vaihto-oppilaaksi, vastaanotin paikkani, sain yhteyshenkilön, sain ohjeet hakupakettiin, tein hakupakettia, sain hakupaketin valmiiksi ja lähetin sen.
Hakupaketin 'valmistuessa' oli joulukuu. Joulukuussa ryhdyimme perheeni kanssa myös isäntäperheeksi ja meille muutti Argentiinasta kotoisin oleva Franco, jonka ystävä olin ollut jo muutaman kuukauden.
Silloin aloin haaveilla vaihtovuodesta Argentiinassa. Erilainen kulttuuri ja vieras kieli houkuttelivat suuresti. Franco tutustutti minut argentiinalaisiin kavereihinsa, (netin ja facetime:n kautta) joten minulla olisi ollut kavereitakin valmiiksi!
Francon järjestö (AFS) lähetti minulle 'tarjouksenkin', jotta lähtisin Argentiinaan.
Ilmoitin ajatuksistani Exploriukselle ja hakupakettiani ei lähetetty vielä eteenpäin. Minun piti saada ajatella, mitä oikeasti haluan.
Keskiarvoni oli laskenut huomattavasti, joten sen nostaminen stressasi minua ihan älyttömästi.
Oli helmikuun loppu, kun se iski minuun. Muistan istuneeni keittiönpöydän ääressä äitini kanssa, kun aloin itkeä.
Tajusin, mistä tässä kaikessa oli kyse: En ollutkaan epävarma kohdemaasta tai järjestöstä vaan itsestäni.
Syy miksi itkin oli se, että pelkäsin tuottavani pettymyksen äidilleni ja erityisesti itselleni.
Sinä iltana kerroin äidilleni kaiken sen, mitä olin hautonut jossakin pääni sopukassa. En ollut varma halusinko lähteä. Minulla on enemmän kavereita kuin koskaan ja kaikki asiat ovat muutenkin hyvin. Aloin myös ajatella seuraavaa vuotta: Kaikki kaverini tanssisivat wanhat ja seuraavana vuonna valmistuisivat yhdessä. En halunnut jäädä näistä asioista paitsi, enkä halunnut kokea niitä kenenkään muun kanssa.
Jos totta puhutaan, koko vaihto alkoi ahdistaa minua.
Annoin itselleni viikon aikaa ajatella. Aina koulupäivän jälkeen vajosin sängynpohjalle miettimään. Nyt kun ajattelen, olen onnellinen, että annoin itseni tehdä sen.
Viikon kuluttua olin tehnyt päätökseni: En voisi luopua unelmastani.
Kohdemaani olisi edelleen Yhdysvallat ja järjestöni Explorius. Vaihto-ohjelman keston kuitenkin päätin muuttaa. Lähtisin lukukaudeksi syksyllä, jolloin palaisin takaisin lukioon tammikuussa.
Kadunko päätöstäni?
Ehdottomasti en.
Tuo päätös tulee ainakin toivon mukaan olemaan yksi mun elämän parhaimmista päätöksistä. Tiedän, että jos en lähtisikään, olisin pettynyt itseeni. Olen aina ollut sitä mieltä, että kaikkea kannattaa kokeilla ja itsensä pitää pistää likoon. Aina ei kannata pysyä mukavuusalueen sisäpuolella.
Halusin tehdä postauksen tästä kyseisestä aiheesta, koska toivon että se voisi auttaa jotakin, joka mahdollisesti on tai tulee olemaan samassa tilanteessa kuin minä.
Aina kannattaa kuunnella itseään ja miettiä, mitä oikeasti haluaa. Pitää myös uskaltaa sanoa ne asiat ääneen.
Mun lähtöön on jäljellä enää muutamia kuukausia, enkä oikeasti malta odottaa. Tiedän, että mulla tulee olemaan helpottunut olo, kun mä lähden, koska mä tiedän tehneeni oikean päätöksen!
